Yksi käyttää ja toinen ei

Nimittäin Evernotea, Google Plussaa, Dropboxia, Facebookia, Twitteriä, Flickriä. Yksi twiittaa, bloggaa ja livestriimaa, toinen ei ole sellaisesta kuullutkaan.

Viime päivinä on useammallakin suunnalla käyty keskustelua nykyteknologian mahdollistamien työvälineiden käytöstä ja käyttämättä jättämisestä. IPadien ja muiden tablettikoneiden näpelöintiä esimerkiksi kokouksissa pidetään häiritsevänä ja sen katsotaan vievän huomiota pois itse asialta. Sen sijaan perinteisten kynän ja paperin käyttö eivät häiritsisi ainakaan eduskunnan puhemies Eero Heinäluomaa eikä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia. 

Mm. Tieke ry:n tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi kirjoitti asiasta blogissaan tammikuussa ja kannusti näitä politiikan konkareita tarttumaan somea sarvista ja antautumaan suoraan vuorovaikutukseen äänestäjien kanssa. Heinäluoma sitten jo paavin innoittamana taisi aktivoituakin omalla Twitter-tilillään.

Olemmeko jakaatumassa kahteen leiriin?
Onko kansalaisten välille repeämässä kuilu sen mukaan, miten he suhtautuvat uuden teknologian työvälineisiin ja sosiaalisen median käyttämiseen? Siltä vähän vaikuttaa. Toiset ovat kuin kalat vedessä ja tarttuvat innolla uuteen, tutkivat mahdollisuuksia ja vetävät sitten johtopäätöksensä niiden käyttökelpoisuudesta. Toiset pitävät yksioikoisesti turhana ja tarpeettomana kaikkea, missä käytetään tietokoneita ja tietoverkkoja; sosiaalinen media on suorastaan vaarallista.

Eikä kyse ole eroista pelkästään yksilötasolla. Myös organisaatiot hyödyntävät uusia välineitä vaihtelevasti ja toisin pakoin pidetään sinnikkäästi kiinni vanhoista työtavoista. Kuulin juuri eräästä varsin isosta julkisorganisaatiosta, jossa tiimillä on käytössään yhteinen paperikalenteri pomon pöydällä.

Totta kai jokainen itse arvioi, miten uusia palveluja ja välineitä käyttää, mutta murheellista on, jos kovin mustavalkoisesti asiaan suhtautuu. Monissa työtehtävissä voisi kai jo suorastaan edellyttääkin jonkinlaista innostuneisuutta uusiin työmenetelmiin ja välineisiin? Työntekijän iästä riippumatta.

Uudet taidot opitaan koulussa

Jotta työelämässä tarvittavien uusien viestintätaitojen ja -välineiden omaksuminen olisi kaikille helppoa, olisi tärkeää antaa nuorille mahdollisimman hyvät valmiudet jo koulussa. Helsingin sanomissa oli pari viikkoa sitten erinomainen mielipidekirjoitus lukioiden vanhentuneista työskentelytavoista. Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Outi Kallionpää kirjoitti otsikolla Lyijykynien lähtölaskenta siitä, miten arki- ja työelämässä tarvittavien digitaalisten viestintätaitojen ja lukiossa opetettavien viestintätaitojen välillä on syvä kuilu, joka levenee jatkuvasti.

Kallionpää käy kirjoituksessaan läpi kirjoitusviestinnän muutosta, joka ei merkitse vain tietokoneita ja hyperlinkkejä, vaan myös vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Näitä valmiuksia työelämässä tarvitaan. Kuten Kallionpää toteaa, vuosibonusta ei makseta kauniista käsialasta.

En oikein käsitä, että kouluissa yhä edelleen sinnikkäästi opetetaan kaunoa, mutta samaan aikaan näppäimistöä hakataan aina vain muutamalla sormella. Kymmensormijärjestelmän sisällyttäminen peruskoulun opetukseen olisi verrattoman helppo tapa nostaa työn tuottavuutta nykyisillä tietotyön aloilla.

Omasta mielestäni tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien tulisi olla paitsi kaikkien ulottuvilla, ainakin jollakin tavoin myös kaikkien käytössä. Ei kaikkea kaikille, vaan tarkoituksenmukaisesti soveltaen. Kokonaan tietoyhteiskunnan ulkopuolelle en soisi kenenkään jäävän.