Viime päivinä on useammallakin suunnalla käyty keskustelua nykyteknologian
mahdollistamien työvälineiden käytöstä ja käyttämättä jättämisestä. IPadien ja
muiden tablettikoneiden näpelöintiä esimerkiksi kokouksissa pidetään häiritsevänä ja sen katsotaan vievän huomiota pois itse asialta. Sen sijaan perinteisten
kynän ja paperin käyttö eivät häiritsisi ainakaan eduskunnan puhemies Eero
Heinäluomaa eikä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia.
Mm. Tieke ry:n
tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki
Kasvi kirjoitti asiasta blogissaan tammikuussa ja kannusti näitä politiikan konkareita tarttumaan somea sarvista ja
antautumaan suoraan vuorovaikutukseen äänestäjien kanssa. Heinäluoma sitten jo paavin innoittamana taisi aktivoituakin omalla Twitter-tilillään.
Olemmeko jakaatumassa kahteen leiriin?
Onko kansalaisten välille repeämässä kuilu sen mukaan, miten he suhtautuvat uuden teknologian työvälineisiin ja sosiaalisen median käyttämiseen? Siltä vähän vaikuttaa. Toiset ovat kuin kalat vedessä ja tarttuvat innolla uuteen, tutkivat mahdollisuuksia ja vetävät sitten johtopäätöksensä niiden käyttökelpoisuudesta. Toiset pitävät yksioikoisesti turhana ja tarpeettomana kaikkea, missä käytetään tietokoneita ja tietoverkkoja; sosiaalinen media on suorastaan vaarallista.
Onko kansalaisten välille repeämässä kuilu sen mukaan, miten he suhtautuvat uuden teknologian työvälineisiin ja sosiaalisen median käyttämiseen? Siltä vähän vaikuttaa. Toiset ovat kuin kalat vedessä ja tarttuvat innolla uuteen, tutkivat mahdollisuuksia ja vetävät sitten johtopäätöksensä niiden käyttökelpoisuudesta. Toiset pitävät yksioikoisesti turhana ja tarpeettomana kaikkea, missä käytetään tietokoneita ja tietoverkkoja; sosiaalinen media on suorastaan vaarallista.
Eikä kyse ole eroista pelkästään yksilötasolla. Myös
organisaatiot hyödyntävät uusia välineitä vaihtelevasti ja toisin pakoin
pidetään sinnikkäästi kiinni vanhoista työtavoista. Kuulin juuri eräästä varsin
isosta julkisorganisaatiosta, jossa tiimillä on käytössään yhteinen
paperikalenteri pomon pöydällä.
Totta kai jokainen itse arvioi, miten uusia palveluja ja
välineitä käyttää, mutta murheellista on, jos kovin mustavalkoisesti asiaan
suhtautuu. Monissa työtehtävissä voisi kai jo suorastaan edellyttääkin jonkinlaista
innostuneisuutta uusiin työmenetelmiin ja välineisiin? Työntekijän iästä
riippumatta.
Uudet taidot opitaan
koulussa
Jotta työelämässä tarvittavien uusien viestintätaitojen ja -välineiden
omaksuminen olisi kaikille helppoa, olisi tärkeää antaa nuorille mahdollisimman
hyvät valmiudet jo koulussa. Helsingin sanomissa oli pari viikkoa sitten erinomainen mielipidekirjoitus lukioiden vanhentuneista työskentelytavoista. Äidinkielen
ja kirjallisuuden lehtori Outi
Kallionpää kirjoitti otsikolla Lyijykynien lähtölaskenta siitä, miten arki- ja työelämässä tarvittavien digitaalisten
viestintätaitojen ja lukiossa opetettavien viestintätaitojen välillä on syvä
kuilu, joka levenee jatkuvasti.
Kallionpää käy kirjoituksessaan läpi kirjoitusviestinnän
muutosta, joka ei merkitse vain tietokoneita ja hyperlinkkejä, vaan myös
vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Näitä valmiuksia työelämässä tarvitaan.
Kuten Kallionpää toteaa, vuosibonusta ei makseta kauniista käsialasta.
En oikein käsitä, että kouluissa yhä edelleen sinnikkäästi opetetaan
kaunoa, mutta samaan aikaan näppäimistöä hakataan aina vain muutamalla
sormella. Kymmensormijärjestelmän sisällyttäminen peruskoulun opetukseen olisi verrattoman
helppo tapa nostaa työn tuottavuutta nykyisillä tietotyön aloilla.
Omasta mielestäni tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien tulisi
olla paitsi kaikkien ulottuvilla, ainakin jollakin tavoin myös kaikkien
käytössä. Ei kaikkea kaikille, vaan tarkoituksenmukaisesti soveltaen. Kokonaan
tietoyhteiskunnan ulkopuolelle en soisi kenenkään jäävän.