Olen aina ollut kallellani asiakkaaseen päin. Olen yrittänyt työssäni ajatella asioita asiakkaan näkökulmasta ja ajatellut viestinnänkin olevan ennen kaikkea asiakaspalvelua. Aina en ole saanut jakajia ajatuksilleni, eikä esim. asiakkaalle suunnattujen tekstien ymmärrettävyyttä ole asetettu pilkuntarkkojen yksityiskohtien edelle.
Silti olen koko ajan arvellut olevani oikeassa, ja nyt olen saanut uskolleni vahvistuksen.
Olen juuri lukenut Janne Löytänän ja Katleena Kortesuon uuden kirjan ”Asiakaskokemus - palvelubisneksestä kokemusbisnekseen”. Siinä on puettu sanoiksi se, mitä olen ajatellut. Kirja kertoo selvällä suomen kielellä, miten asiakkaiden käyttäytyminen ja odotukset ovat muuttuneet ja millaisin keinoin yritys tai yhteisö voi voittaa paikkansa asiakkaan sydämessä. Asiakaskokemusta on mahdollista – ja syytä – johtaa.
Lyhykäisyydessään kyse on arvon tuottamisesta asiakkaalle. Asiakaskokemus on merkittävä ja onnistunut, jos se vahvistaa asiakkaan minäkuvaa, yllättää ja ylittää odotukset. Tällainen kokemus myös kannustaa asiakasta palaamaan aina uudelleen. Asiakaskokemuksen johtamisella luodaan näitä merkittäviä kokemuksia tavoitteellisesti ja systemaattisesti. Johdetut asiakaskokemukset näkyvät paitsi asiakastyytyväisyytenä myös euroina.
Osoita arvostusta
Asiakaskokemuksen johtaminen ei ole rakettitiedettä, vaan kyse on lopulta hyvin yksinkertaisista asioista. Nosta asiakas oikeasti keskiöön ja rakenna kaikki oma toimintasi asiakkaan ympärille. Mieti omat prosessit asiakkaan prosessien kautta. Asiakaskokemus muodostuu monista osatekijöistä, asioinnissa on monia kosketuspisteitä. Selvitä ne kaikki ja mieti, miten ne vaikuttavat kokonaisuuteen. Ei kannata antaa hyvin sujuneen alun lätsähtää kurjaan ja kivikkoiseen loppuvaiheeseen tai olemattomaan jälkikokemukseen. Rakenna sellaisia ratkaisuja, joista asiakas voi huomata, että hänen takiaan on nähty vaivaa ja ajateltu hänen etuaan.
Asiakkaan odotukset on luonnollisesti täytettävä, mutta se ei vielä luo varsinaista arvoa. Odotukset voi täyttää joku muukin. Vasta odotusten ylittyminen on asiakkaalle merkittävää. Vasta silloin syntyy sellaista arvoa, joka saa asiakkaan (varmasti) palaamaan. Siksi on välttämätöntä seurata, miten asiakkaan odotukset täyttyvät ja ylittyvät tai alittuvat.
Kyse on johtamisesta
Jotta odotukset voidaan täyttää ja mahdollisimman usein myös ylittää, on asiakkaat tunnettava ja palveluja tarjottava sen tiedon pohjalta. Markkinoinnin on vastattava todellisuutta ja luotava oikeanlaisia odotuksia. Segmentoimalla voidaan ohjata asiakkaita sopivien palvelujen ääreen ja näin vahvistaa myönteistä asiakaskokemusta.
Jos jokin on mennyt pieleen ja asiakas on tyytymätön, tee kaikkesi tilanteen korjaamiseksi. Kirjassa oli hätkähdyttävä tieto, että asiakkaan kannalta hyvin hoidetun reklamoinnin jälkeen asiakas on noin 15 kertaa sitoutuneempi kuin ilman hankaluuksia asioinut asiakas. Osoita siis, että asiakas on tärkeä ja arvokas myös hankalissa tilanteissa ja jousta tarvittaessa.
Asiakkaan kokemus ei ole sattuman kauppaa, vaan sille tulee voida asettaa tavoitteet, sitä tulee mitata ja kehittää. Se on kokonaisuus, joka muodostuu monista kosketuspisteistä, ja jonka tuottamiseen osallistuu moni. Tärkeintä ovat ihmiset. Sen lisäksi tarvitaan hyvää johtajuutta, joka osoittaa asiakkaiden arvon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakassegmentit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakassegmentit. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. lokakuuta 2011
Rakasta asiakasta ja näytä se!
Lähettänyt
Merja Heinonen
klo
18:28
4 kommenttia:
Tunnisteet:
asiakashallinta,
asiakaskokemuksen johtaminen,
asiakaskokemus,
asiakaspalvelu,
asiakassegmentit,
Asiakkuudenhallinta,
palvelukokemus
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Eksyvätkö asiakkaat segmentteihimme?
Jokin aika sitten julkishallinnon yrityspalveluorganisaatiot lähtivät selvittämään yhteistä palvelutarjontaansa ja sen osuvuutta erityyppisille asiakkaille. Tavoitteeksi asetettiin asiakkaiden tarpeita vastaava paletti, josta löytyy sopiva lääke niin yrityksen perustajalle kuin kansainvälisille markkinoille tähtäävälle konkarille.
Työn lähtökohdaksi otettiin asiakkaiden segmentointi. Segmenttejä hahmoteltiin sekä yritysten kehityskaaren että niiden koon pohjalta. Tällä tavoin löydettiin omat segmentit
Mutta tunnistaako asiakas itsensä?
Segmentit toimivat siis mainiosti organisaatioiden oman palvelukehityksen ohjaajina. Mutta pitäisikö niiden näkyä myös asiakkaalle? Tämä kysymys on ajankohtainen juuri nyt, kun julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhteistä Yritys-Suomi-portaalia ollaan voimakkaasti uudistamassa.
Portaaliuudistuksen lähtökohdaksi otettiin nuo edellä luetellut segmentit, joista asiakkaan siis olisi tarkoitus löytää koko kumppaniverkoston kuhunkin tilanteeseen tarjoamat palvelut. Tavoitteena on rakentaa uudesta Yritys-Suomi.fi –portaalista yhteinen tarjotin, jossa asiakkaan ei tarvitsisi arvuutella palvelujen sopivuutta itselleen, vaan jossa hän voisi kertasilmäyksellä nähdä tarjolla olevat mahdollisuudet.
Vaikka alun perin luotimme tekemämme segmentoinnin toimivan myös verkkopalvelussa, olemme alkaneet epäröidä sen ymmärrettävyyttä asiakkaiden näkökulmasta. Tunnistaako asiakas itsensä hallinnon määrittelemistä segmenteistä? Osaako valita sivustolta oikean segmentin ja klikata itsensä sinne? Voiko luottaa siihen, että segmentin valittuaan hän saa tietoonsa kaiken sen, mistä hänelle on hyötyä? Ettei vain jotain sopivaa löytyisi muistakin segmenteistä?
Pitäisikö verkkopalvelussa kuitenkin tarjota palveluja jotenkin yksinkertaisemmin?
Hyvät lukijat, olisin hyvin iloinen, jos haluaisitte käyttää hetken ajastanne ja kertoa oman mielipiteenne. Miten teidän mielestänne noille edellä luetelluille segmenteille tarkoitettujen palvelujen tulisi näkyä uuden Yritys-Suomen nettisivuilla? Toimivatko hallinnon sisäiset segmentit, vai olisiko jokin muu lähestyminen parempi? Miten asiakas parhaiten löytäisi itsensä ja sitä kautta palvelut?
Kerro ajatuksesi nyt, niin saamme portaalista asiakkaalle ymmärrettävän ja oikeasti käyttökelpoisen!

- yrityksen perustajille
- pienyrityksille
- kotimarkkinoilla kehittyville
- kansainvälistymällä kasvua hakeville
- suuryrityksille

16:27
1 kommentti:
Tunnisteet:
asiakassegmentit,
palvelutarjonta,
tarvelähtöisyys,
verkkopalvelu,
Yritys-Suomi
tiistai 16. helmikuuta 2010
Strategian keskiössä on asiakas

Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) menossa olevan asiakkuusstrategiatyön haasteena on kääntää palvelut organisaatiolähtöisyydestä kohti asiakasta.
Viime vuonna valmistunut yritysasiakkuusstrategia asettaa kehittämisen tahtotilan vuoteen 2014, jolloin TEM-konsernilla on toimintorajat ylittävä asiakkuuksien johtamismalli sekä yhteisesti sovitut, organisaatiorajat ylittävät palvelumallit. Palvelut on koottu yhteiseen tarjoamakarttaan, jota kehitetään ja seurataan systemaattisesti asiakastarpeita ja palautetta hyödyntämällä sekä seurantamalli, joka mahdollistaa ketterän reagoinnin muuttuviin asiakastarpeisiin, ulkoisiin olosuhteisiin ja kansallisiin linjauksiin.
Palvelut tarjotaan asiakkaalle monikanavaisesti: Yrityssuomi.fi- portaalissa, Yritys-Suomi-puhelinpalveluna sekä kasvokkain annettavana palveluna, jonka tunnuksena on Yritys-Suomi-liikemerkki. Strategiatyön yhteydessä konserniin kuuluvien organisaatioiden sisäisiä tai keskinäisiä rakenteita ei ole tarkoitus muuttaa, vaan uutta toimintatapaa haetaan yhteistyötä tiivistämällä.
Kehittämisohjelma luo käytännön toimintamalleja
Tähän asti strategiatyö on edennyt suunnitelmallisesti ja julkishallinnon mittapuun mukaan jopa kohtuullisen ripeästi. Mukana olevat ihmiset ovat asialle antautuneita ja vahvasti sitoutuneet yhteiseen päämäärään. Mutta silti on hyvä pitää mielessä, että innostuksesta huolimatta strategioilla on myös ikävä taipumus vesittyä tyhjiksi korulauseiksi ja pinoksi paperia. Sen estämiseksi strategiatyö jatkuu nyt käytännön toimintaan paneutuvalla asiakkuuksien kehittämisohjelmalla.

Jatkotyöskentelyn ytimessä ovat segmenttikohtaiset työryhmät, joihin on kutsuttu laajasti mukaan yrityspalveluorganisaatioiden asiantuntijoita. Käytännössä segmenttikohtainen kehittäminen tarkoittaa sitä, että palvelutarjontaa uudistetaan määriteltyjen segmenttien eli eri tilanteessa olevien asiakasryhmien tarpeista lähtien. Tarkoituksena on tunnistaa päällekkäisyyksiä ja puutteellisuuksia nykyisessä palvelutarjonnassa ja muovata tarjontaa tältä pohjalta. Konkreettisimmin työ tulee näkymään kuluvan vuoden aikana uudistettavassa Yrityssuomi-verkkopalvelussa. Tavoitteena on saada asiakas verkkoon ja tarjota kaikki konsernissa tarjolla olevat yrityspalvelut Yrityssuomi.fi-sivustolla yhteismitallisesti, mahdollisuuksien mukaan myös aluekohtaisella erityisinformaatiolla täydennettynä.
Kullekin asiakassegmentille tullaan lisäksi laatimaan yhdessä määritellyt ja yhdenmukaisesti toteutettavat palvelumallit. Segmenttityöryhmät tulevat niin ikään pohtimaan palveluverkostossa toimivien organisaatioiden rooleja ja kumppanuuksia sekä niiden uudistamis- ja selkiyttämismahdollisuuksia.
Paljon uutta on näin ollen suunnitteilla ja valmisteilla. Lopulta tärkeimpänä työnämme on kuitenkin asiakkaan kohtaaminen ja strategian toteuttaminen kaikissa arkipäivän tilanteissa. Paljon jalkatyötä on siis luvassa!

Kirsi Wendelin-Arponen, ELY-keskus
klo
19:05
Ei kommentteja:
Tunnisteet:
asiakassegmentit,
asiakkuusstrategia,
palvelutarjonta,
verkkopalvelu,
Yritys-Suomi
tiistai 3. marraskuuta 2009
Yhteinen palvelutarjotin
Työ- ja elinkeinoministeriön konsernitasolla on käynnissä asiakkuusstrategiatyö, jossa asiakkaat on segmentoitu henkilö-, yritys- ja yhteisöasiakkaisiin, ja palveluja ryhmitellään asiakkaan tarpeen mukaan. Näkökulma on siis käännetty palveluntarjoajasta kohti asiakasta, mikä on mainio asia. Tavoitteena on, että konsernin eri organisaatioilla olisi yhdenmukainen tapa jäsennellä palvelujaan, jolloin asiakas kykenisi hahmottamaan itseensä liittyvän tarjonnan nykyistä helpommin. Pisimmälle valmistelutyössä on päästy yritysasiakkaiden segmentissä, jossa palvelut ja asiakkaat kuvataan tilanteen ja kehityskaaren mukaisesti:
- yrityksen perustaminen
- pienyritykset
- kehittyminen kotimarkkinoilla
- kehittyminen kansainvälisesti
- suuryritykset
Segmentointi näkyy
Toiminnan ja palveluprosessien kehittämisen lisäksi segmenttikohtaisen tarvelähtöisyyden tulisi näkyä myös viestinnässä. Eri toimijoiden Internet-sivut ovat merkittävä palvelu- ja informaatiokanava, joilla toivottavasti aikanaan päästään yhdenmukaiseen palveluesittelyyn. Tekes näytti jo keväällä suuntaa ottamalla segmentoinnin ja asiakkaiden tarpeet omien nettisivujensa uudistamisen lähtökohdaksi. Myös parhaillaan meneillään olevan Yritys-Suomi.fi –verkkopalvelun uudistamisessa tullaan toteuttamaan samaa lähestymistapaa.
Asiakkaan kannalta voisi olla ihanteellista, jos kaikkien Yritys-Suomi –verkostoon kuuluvien organisaatioiden yritysten kehittämiseen liittyvät palvelut löytyisivät ennen pitkää vain ja ainoastaan yhdestä osoitteesta. Silloin asiakkaan ei tarvitsisi arvailla, olisiko yksittäisen organisaation sivustolla mahdollisesti vielä lisää palveluja tai muuta tietoa niistä. Semanttisen webin keinoin yhden yhteisen näkymän luominen on täysin mahdollista, mutta riittääkö meillä rohkeutta toteutukseen asti? Toivottavasti jonain päivänä riittää.
Lähettänyt
Merja Heinonen
klo
16:29
2 kommenttia:
Tunnisteet:
asiakassegmentit,
palvelutarjonta,
tarvelähtöisyys,
Tekes,
Yritys-Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)