torstai 17. tammikuuta 2013

Niukkuus pakottaa uudistumaan


Yle julkaisi eilen uutisen, joka käsitteli EU:n rakennerahastokauden vaihtumista ja siitä todennäköisesti seuraavaa hankerahoituksen pienenemistä. Rahoituksen väheneminen tullee johtamaan muun muassa julkisen yrityspalvelutarjonnan supistumiseen.   

Uutisessa haastateltu virkamies arveli, että rahoituksen vähyys ajaa muutoksiin ja toiminnan tehostamiseen. Lisäksi hän arveli, että kaikki kärsivät. 

Jäin miettimään tuota kärsimistä. Johtaako toiminnan tehostumisen vaatimus todellakin automaattisesti kärsimiseen? Ja kuka siinä sitten kärsii?

Yksilötasolla tietysti kärsii se ihminen, jolta hankkeen päättyessä loppuu työ.  Kärsiikö palvelutaso? Ei välttämättä, jos toimintaa todella tehostetaan. Kärsiikö asiakas? Ei, jos toiminnan tehostamisen myötä syntyy esimerkiksi yksinkertaisempia tapoja asioida ja joustavia ja helposti saavutettavia sähköisiä palveluja.  

Tuotetaan asiakkaalle arvoa  
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että niukkuus ennemminkin antaa mahdollisuuden ja sysäyksen tehdä asioita eri tavalla ilman, että mikään välttämättä menee huonompaan suuntaan. Monimutkaisuuden purkaminen ja sähköiset palvelukanavat vapauttavat resursseja tehtäviin, joissa vaaditaan asiantuntijuutta ja tuotetaan asiakkaalle aitoa arvoa. Kuulostaa kliseeltä, mutta on totta.

Ylen jutussa nähtiin myös, että nyt olisi oikea aika palveluverkoston selkiyttämiselle ja toiminnan uudelleen tarkastelulle. Juuri niin.

Joko nyt olisi aika tulla ulos siiloista ja ryhtyä ihan oikeasti tekemään asioita yhdessä? Ilman päällekkäisyyttä, asiakkaan tarpeista lähtevällä paletilla ja palveluja luovasti yhdistäen? Joko nyt olisi aika tarjota asiakkaalle ehjiä palvelupolkuja, niin ettei asiointia ole pilkottu eri paikoissa hoidettaviksi pätkiksi?

Yrittäjän tie helpommaksi kulkea
Välineitäkin tuohon jo löytyy. On julkisten yrityspalveluorganisaatioiden Yritys-Suomi-verkosto. Puhalletaan siihen vähän lisää henkeä. On SADe-ohjelma, jossa valmistellaan yrittäjän sähköistä työpöytää, Oma Yritys-Suomea. Tehdään sinne asiakkaita kuunnellen hyvät palvelut ja työkalut. 

Ja ennen kaikkea: ollaan mukana mahdollistamassa sellaisia ympäristöjä, joissa yrittäjät voivat toimia ja verkottua keskenään. Vahvistetaan alustoja, joilla voi syntyä yrittäjien yhteisiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yrittäjän paras kumppani on toinen yrittäjä, ei virkamies tai yritysneuvoja. Luodaan sellaiset rakenteet, joissa yrittämisen kynnys on oikeasti matalalla ja hallinnollinen taakka on kevyt kantaa.

Toisin kuin Ylen uutisessa haastateltu virkamies, minä en usko, että EU:n rahavirtojen ehtyessä kaikki kärsivät. Minä tahdon uskoa, että lopulta kaikki voittavat.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Netissä työaikana, hui kamalaa!


Tietoliikenteen seurantamahdollisuutta voi käyttää kaikkeen kivaan ja hyödylliseen, kuten esimerkiksi sen tutkimiseen, mitä sivustoja työtekijät käyttävät työpäivän aikana.

Kun tulokseksi saadaan, että aikaa kuluu mm. iltapäivälehtien sivuilla, Googlessa ja Facebookissa, on tulkinta selvä: henkilöstön tuottamasta tietoliikenteestä suuri osa on muuta kuin työtehtäviin liittyvää. Työntekijöitä muistutetaan, että Internet ja sähköposti on tarkoitettu työkäyttöön, niitä ei tule käyttää muuhun.

Ongelmana tuossa mielestäni on vain se, että miten esimerkiksi Googlen tai Facebookin käyttö työaikana voidaan yksiselitteisesti katsoa epäasialliseksi tietoliikenteeksi? 

Pois umpioista
Työnantajana olisin ennemminkin hyvin huolissani, jos työntekijöiden kaikki aika kuluisi tiukasti vain oman työtehtävän sisällä. Se mielestäni osoittaisi, että työntekijät elävät ahtaasti omassa umpiossaan eivätkä siten voi mitenkään törmätä uusiin ilmiöihin, yllättäviin sattumahdollisuuksiin tai ylipäätään mihinkään ajattelua uudistavaan ja kehittävään.  

Tunnustan: käytän Twitteriä työaikana. Ja Facebookia myös. Pidän tietysti yllä työhöni liittyviä tilejä, mutta sen lisäksi olen käyttänyt työaikana myös omia henkilökohtaisia tilejäni. Vastavuoroisesti olen kyllä iltaisin lähettänyt kotisohvalta työposteja ja valmistellut seuraavan päivän PowerPoint-esityksiä.

Jokainen voi halutessaan käydä katsomassa, ovatko twiittini ja julkiset Facebook-päivitykseni aivan pelkkää viihdettä vai voisiko niistä löytyä joitain työhöni liittyviä ulottuvuuksia? Voisiko seuraamastani twiittivirrasta löytyä jotain sellaista, joka jossakin yhteydessä jollakin tavoin käytettynä voisi edistää omaa työtäni sähköisten palvelujen ja palvelumallien kehittämisessä? Vai voisiko peräti ihan uppo-oudoistakin asioista ja ilmiöistä olla minulle jotain höytyä? Myös työssäni?

Jopa niiden paheksuttujen iltapäivälehtienkin nettisivuilta voi aika ajoin löytää omaan työhön linkittyviä aiheita, jotka saattavat johtaa jossakin muualla käytävän kiinnostavan – ja hyödyllisen - keskustelun äärelle.

Olisiko jo aika ajatella asiat uusiksi?                
Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että nykyajan tietotyötä ei tehdä entisin keinoin eikä sen tuloksellisuutta voi mitata entisin mittarein ja menetelmin.  Työtä tehdään yhteisillä ajattelualustoilla, jakamalla tietoa itse ja saamalla tietoa muilta.  Merkityksellinen tieto ei löydy enää vain omasta organisaatiosta tai edes omalta toimialalta. Huimaan kehityshyppyyn johtava oivallus saattaa syntyä jonkin itselle aivan vieraan aiheen parissa. Sosiaalisen median verkostosta voi löytyä polun pää, joka johtaa pois totutusta uomasta ja avaa silmät näkemään uuden ratkaisun.

Vuosi sitten inspiroiduin Esko Kilven pitämästä alustuksesta, bloggasinkin siitä silloin (Uuden työn jäljillä – ja minne se johtaakaan?). Kilven mukaan ”työ on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta”. Vuorovaikutusta etenkin me virkamiehet juuri tarvitsemme. Meidän on kuunneltava asiakkaitamme, meidän on haettava tietoa ja langanpäitä sieltä, missä asiakkaamme liikkuvat. Meidän on saatava kiinni heidän ajatuksistaan. Muutoin emme ole se avoin ja kehittyvä hallinto, joka sanomme olevamme.

Mittarit vaihtoon
Helpoiten tuo vuorovaikutus ja jopa henkilökohtainen yhteys syntyy juuri siellä Internetissä ja sosiaalisen median foorumeilla. Siis siellä, mikä katsotaan työajan ja tietoliikenneyhteyksien väärinkäytöksi.

Sen takia soisin, ettei työnajan asianmukaisuutta arvioitaisi työntekijöiden avaamien sivustojen ja nettiliikenteen perusteella. Etenkin kun niiden sivustojen, sosiaalisen median kanavien ja keskustelufoorumien seuraaminen kuuluu nykyään yhä useamman työntekijän tehtäviin ihan virallisestikin.

Ja jos työaika todella kuluu vääriin asioihin, on syytä selvittää, miksei työnteko maistu. Siihen voi hakea tukea vaikkapa tästä Reima Suomen mainiosta kirjoituksesta Työtä ei tarvita, vaan arvoa.