Virkamies vaikenee yhteisöllisessä mediassa

Teknologinen kehitys on tuonut kansalaisten ulottuville aivan uusia mahdollisuuksia osallistua, avata keskusteluja ja pitää yhteyttä toisiinsa. Meillä on pilvin pimein keskustelupalstoja, on Facebook ja on Twitter.

Nämä samat mahdollisuudet ja välineet ovat myös hallinnon käytettävissä, mutta valitettavasti näyttää siltä, etteivät virkamiehet vielä oikein ole uineet verkkoon. Ministeriöissä ja aluehallinnossa ollaan kuitenkin heräämässä, ja ohjeita ja oppaita sosiaaliseen mediaan osallistumisesta on jo tehty. Samoin on käsittääkseni kuntapuolella.

Ja toki yhteisölliseen mediaan jo osallistutaankin. Usein läsnäolo yhteisöllisessä mediassa kuitenkin merkitsee läsnäoloa organisaatioiden itsensä käynnistämillä foorumeilla, kuten Facebookin ryhmissä tai sivustoilla. Foorumilla toimitaan organisaation omilla ehdoilla ja organisaatio itse pitää ohjia käsissään.

Paljon kuitenkin tapahtuu myös organisaation itsensä määrittelemän alueen ulkopuolella. Keskustelupalstoilla ja blogeissa käydään ehkä vilkastakin omaa toimialaa koskevaa keskustelua. Organisaatiota koskevia uutisia saatetaan kommentoida ahkerasti sanomalehtien verkkosivustoilla. Tähän keskusteluun julkishallinto tuntuu vielä osallistuvan melko laimeasti. On tietysti selvää, että kaikkeen keskusteluun ei voi eikä pidä osallistua eikä kaikesta voi edes tietää. Mutta kummallista on, jos keskusteluun ei lähdetä, vaikka siihen suorastaan kutsutaan.

Suuri Hiljaisuus
Olen viime viikkoina seurannut Sydän paikaltaan -blogissa ja sitä tukevassa Facebook-ryhmässä käytävää keskustelua (kehitys)vammaisten ja vanhuksien hoidosta ja palveluista. Blogia pitävän Anja Alasillan kirjoitukset ja niihin tulleet kommentit ovat usein olleet sellaisia, että niihin olisi kuvitellut sosiaali- ja terveysalan virkamiesten tarttuvan. Mutta hiljaista on ollut. Hyvin hiljaista. Hiljaisuus ei tässä tapauksessa voi johtua ainakaan siitä, ettei ko. blogi olisi viranomaisten ja poliittistenkin päättäjien tiedossa. Heitä on kutsuttu mukaan keskusteluun useampaakin kanavaa käyttäen.

Syyksi vaikenemiseen on ilmoitettu mm. se, että yhteisöllisessä mediassa käytävää keskustelua ei voi hallita. Totta, ei voikaan. Toisena syynä on mainittu, että keskustelussa esitettyihin kannonottoihin saattaa tulla täysin asiattomia kommentteja. Totta sekin. Kyseisen Sydän paikaltaan blogin pitäjä meni jopa niin pitkälle, että lupasi täyden kommenttisuojan julkisten organisaatioiden kirjoituksille. Ei auttanut. Hiljaisuus jatkuu; ei tosin enää täysin rikkumattomana.

Nuo edellä mainitut syyt eivät lopulta ole edes kovin hyvin perusteltuja. Myös perinteisessä keskustelussa tulee vastaan tilanteita, jossa saamme asiattomia kommentteja ja keskustelu voi muutoinkin riistäytyä käsistä. Avoimuudella ja rehellisyydellä kuitenkin yleensä selviää hankalista paikoista. Niin myös verkossa.

Keskusteluhaluttomuuteen vaikuttaa myös ehkä se, että julkisiin palveluihin liittyviä kysymyksiä ei haluta käsitellä samoilla foorumeilla, kuin missä käydään keskusteluja julkkisten edesottamuksista tai vaihdetaan kakkureseptejä ja annetaan sisustusvinkkejä. Yhteisöllinen media mielletään useimmiten kevyen hömpän välineeksi. Mutta lopulta on meistä itsestämme kiinni, mihin sitä käytämme. Teknologia ja väline eivät aseta sille mitään raameja.

Murretaan muureja 
Mutta täällä se kumminkin on. Ennen pitkää virkamiesten on pakko lähteä mukaan. Jos vaikeneminen jatkuu, kasvattaa se entisestään kuilua kansalaisen ja hallinnon välillä. Sen sijaan menemällä mukaan julkiseen keskusteluun virkamiehet voisivat helposti rakentaa uudenlaista hallintokulttuuria. Kansalaisen osallistumiskynnys yhteisölliseen mediaan on huomattavasti matalampi kuin lähestyä viranomaista ns. virallisia kanavia pitkin. Miksi emme siis haluaisi käyttää tätä mahdollisuutta kansalaisen kuulemiseen?

Oikeusministeriön Demokratia- ja kieliasioiden yksikön tilaama ja Tuija Aallon toimittama sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsaus antaa mainiot suuntaviivat siitä, miten yhteisöllistä mediaa julkishallinnossa voitaisiin hyödyntää. Itseäni miellytti erityisesti tämä kohta:

Siellä, missä käydään keskustelua tai esiteään kysymyksiä selvästi julkiseksi tarkoitetussa asiayhteydessä ja vakavassa tarkoituksessa, olisi hyvä hallinnon olla kuulolla ja tarvittaessa kansalaisten käytettävissä.

Olla käytettävissä. Juuri sitä vartenhan me virkamiehet olemme olemassa!

Yhteisöllinen media on tietenkin suhteellisen uusi ilmiö, ja vaatii luonnollisesti aikaa ennen kuin sitä osataan julkishallinnossa täysimittaisesti käyttää. Pelkkä päätös yhteisölliseen mediaan osallistumisesta ja mahdolliset ohjeet eivät riitä. On mietittävä syitä ja perusteita. On määriteltävä tavoitteet. Ja ennen kaikkea, koska väline on uusi, on virkamiehiä koulutettava. Uusi väline kun vaatii jonkin verran uutta sorminäppäryyttäkin.

Kyllä kannattaa!
Yksinkertaisimmillaan viranomainen voisi tarjota keskusteluyhteyttä omilla nettisivuillaan. Organisaatio voi perustaa keskustelualustoja itselleen merkittävistä aiheista tai tarjota esim. mahdollisuutta kommentoida palvelujaan. Hyviä esimerkkejä tästä jo löytyykin, kuten Tekesin strategiatori. Myös ”vapailta markkinoilta” on jo hienoja esimerkkejä: Kela-Kerttu Suomi 24 h:ssa ja verottajan blogi Aamulehdessä. Poliisi osallistuu keskusteluun IRC-galleriassa.

Aktiivisimmat viranomaiset ovat siis jo liikkeellä. Toivottavasti saamme heitä pian paljon lisää.