Lahja Leenalta

Tänä jouluna tulen saamaan luultavasti aika mukavat lahjat, niin kuin yleensä. Hyvin todennäköisesti kirjoja, ehkä jonkun levyn, anopilta saan takuuvarmasti villasukat ja pitkät kalsarit. Kaikki ilahduttavia lahjoja, joiden antajia ajattelen lämmöllä. Tänä jouluna olen kuitenkin saanut jo yhden lahjan, joka on jotain muuta kuin yleensä.

Sain kauniin, koristellun sydänkranssin ja kaksi upeaa mosaiikkitaulua. Erityisiä ne ovat siksi, että lahjan antaja on erityinen. Hän on Leena, minun kehitysvammainen etäystäväni. Olemme tavannet vain kerran, mutta voin seurata hänen elämäänsä Kukkaniityllä –blogissa. Olen huomannut, että meissä on aika paljon samankaltaisuutta. Olemme suunnilleen samanikäiset, osaamme kumpikin tehdä käsillämme yhtä ja toista, nautimme eri vuodenajoista ja rakastamme hyvää ruokaa ja kauniita kattauksia. Juhlista nautimme molemmat myös.

Leena on taitelija. Elämäänsä ja ajatuksiaan kuvien kautta ilmaiseva ihminen. Minulla on jo entuudestaan muutamia Leenan tauluja seinällä, sekä kotona että työpaikalla. Niissä on eloisia sommitelmia eri materiaaleista: mosaiikkia, nappeja, helmiä, kolikoita. Luovasti ja ennakkoluulottomasti yhdistettynä. Ja mitkä värit! Minusta Leena on värinkäytön mestari. Tauluista on aistittavissa mielialoja ja vuodenkulkua: syksy on tummaa, ilo tuo oranssia pilkettä ja joulu on tosi lämpöinen.

Mutta oikeastaan minun piti kertoa siitä kranssista. Olen kranssi-ihminen, sen Leena kai tiesikin. Minulla on ympäri vuoden aina pari kranssia jossakin, ja sesongin mukaan niitä on välillä paljon enemmänkin. Pääsiäiskranssi, kesäkranssi, syyskranssi ja sitten jouluna kransseja on jo useampia. Niitä on ovien sisä- ja ulkopuolella ja myös seinillä.

Leenan kranssi on kirjaimellisesti sydämellinen. Uskon, että se on sydämen halusta tehty. Siinä on sopivasti ylellistä kultaa ja vaatimatonta luonnonmukaisuutta. Minusta se on tosi kaunis.

Se on nyt ripustettu paikalleen takkaseinustalle, ja siinä se muistuttaa minua ihmisten erilaisuudesta – ja kuitenkin samanlaisuudesta. Arvostan tätä lahjaa, ja olen iloinen, että olen saanut tutustua Leenaan.

Virkamiehen virkistyspäivä

Minulla oli tänään ilo osallistua Talentum Eventsin Social Business Design -koulutukseen. Komealta kalskahtavan nimen takaa löytyi sosiaalisen median hyödyntämistä liiketoiminnassa, vähän verkkopersoonan rakentamista ja sopivien työkalujen läpikäyntiä. Mutta kaikkein eniten löytyi intoa ja innostusta, iloa siitä, miten kiehtoville ja oudoillekin poluille somessa saattaa päätyä. Sain sanavarastooni hienon sanan ”sattumahdollisuus”.

Sosiaalisessa mediassa on laitettava itsensä peliin, on oltava valmis antamaan itsestään jotain – tai oikeastaan aika paljonkin. Luottamusta ja arvostusta ei voi verkossa ostaa, ne on ansaittava. Tosin niinhän se on elämässä yleensäkin. Itse ajattelen niin, että myös ja etenkin sosiaalisessa mediassa on osoitettava rakkautta ja intohimoa asiaansa, on oltava aidosti halukas vuorovaikutukseen ja asiakkaan kohtaamiseen.

Pelottava kontrolloimattomuus
Perinteisesti viestintäväki on mieluusti pyrkinyt kontrolloimaan ja ohjaamaan organisaatiostaan käytävää keskustelua. Sosiaalisen median aikakautena se ei oikein enää onnistu, vaan keskustelua käydään virallisten kanavien ja viestien ulkopuolella joka tapauksessa.

Muutos on pelottava ja kauhistuttava, mutta myös ihana. Se on mahdollisuus päästä lähelle asiakasta ja heidän elämäänsä aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Tietysti sosiaalisen median käytössä tarvitaan tavoitteita ja suunnitelmallisuutta aivan kuten muissakin asiakas- ja palvelusuhteissa. Tuloksia on myös syytä mitata, mutta kvartaalitalouden mittarit kannattaa heittää syrjään. Panostukset ovat panostuksia tulevaisuuteen eikä kaikki näy viivan alla heti. Vilpittömällä verkkoläsnäololla organisaatio voi ansaita positiivista mainepääomaa, josta tiukan paikan tullen riittää ulosmitattavaksi.

Verkossa on oltava kasvot, Organisaation Virallinen Edustaja jää helposti etäiseksi eikä ole omiaan luomaan luottamusta. Eikä niiden kasvojen minun mielestäni välttämättä tarvitse olla pomon kasvot, myös rivimiehillä ja -naisilla voi olla kiinnostavaa sanottavaa. Somessa sisältö ratkaisee, ei asema.

Kaija Pöysti, Harri Lakkala, Riitta Raesmaa ja kaikki aktiiviset osallistujat loivat minulle tänään varsinaisen virkamiehen virkistyspäivän. Siitä haluan esittää kauneimman kiitoksen.