torstai 12. heinäkuuta 2012

Enkelipölyä sosiaalisen median huhumyllyssä

Enkeli-Elisa on pitänyt hiljaista Kesä-Suomea otteessaan muutamien viime päivien ajan. Kertomus koulukiusaamisen takia itsemurhan tehneestä 15-vuotiaasta tytöstä on liikuttanut ihmisiä sankoin joukoin jo aikaisemminkin, mutta Helsingin Sanomien kuukausiliitteen artikkeli viime lauantaina (7.7.2012) toi siihen aivan uusia sävyjä. Artikkelissa epäillään Enkeli-Elisan olemassa oloa, minkä takia myös väitetyn itsemurhan ympärille syntynyt liike Facebook-ryhmineen ja yhdistyksineen on joutunut uuteen valoon.

En ota kantaa siihen, onko Elisa totta vai ei. Artikkelin synnyttämä kohu ja siitä käyty keskustelu etenkin sosiaalisessa mediassa ovat minua kuitenkin kiinnostaneet. Hämmentyneenä olen seurannut sitä, millaisia tulkintoja asiallinen ja monipuolisesti asiaa tarkastellut artikkeli on saanut. Esimerkiksi Enkeli-Elisan Facebook-sivustolla käyty keskustelu on vaikuttanut siltä, että luettua tekstiä ei ole ymmärretty joko ollenkaan tai sitten se on ymmärretty vajavaisesti tai kokonaan väärin. Varmasti keskustelijoissa on paljon myös sellaisia, jotka eivät ole koko artikkelia edes lukeneet. Siinä tapauksessa on tietysti selvää, etteivät kommentit voikaan kohdistua oikeisiin asioihin.

Juupas – eipäs -keskustelu on ryöpynnyt villisti sellaisten asioiden ympärillä, joihin Helsingin Sanomien artikkelista ei sinänsä löydy pohjaa. Esille on noussut etenkin seuraavia vääristymiä:
  • Hyväksytään Elisa valheeksi, koska asia (koulukiusaaminen) on silti tärkeä  
  • Puhutaan kirjasta, vaikka epäilys kohdistuu Elisan todenperäisyyteen
  • Paheksutaan vaatimusta vanhempien julkisuuteen tulosta
  • Hämmästellään, etteivät tarjotut todisteet kelvanneet Helsingin Sanomille.
Vaikka artikkeli ei anna aihetta tällaisin tulkintoihin, on nämä kuitenkin nostettu jossakin muodossa esille sadoissa Facebook-keskustelun kommenteissa.

Mitä välii?
Hyvin monissa kommenteissa on pidetty yhdentekevänä sitä, onko Elisa totta vai ei. On nähty, että tarkoitus pyhittää keinot. Koska kiusaaminen on vakava asia, pidetään Enkeli-Elisan synnyttämää liikettä hyvänä, vaikka se perustuisikin valheelle. Tämä on mielestäni hyvin huolestuttavaa. Emmekö todella piittaa siitä, millaisin perustein teemme ratkaisujamme? Onneksi keskustelijoilla on paljon myös vastakkaisia mielipiteitä.

Kursiivilla olevat kommentit ovat lainauksia Enkeli-Elisan Facebook-sivustolla käydystä keskustelusta.
-Sillä, mikä on totta ja mikä tarua, ei ole tässä jutussa mitään merkitystä. Asia on se juttu. Yksikin kiusattu on liikaa. Yksikin itsemurhaa hautova nuori, tai ihminen on liikaa. Aina asioissa palataan rahaan, se on surullista. Toivottavasti media ymmärtäisi asian pointin ja jos ei media, niin mediaa käyttävät ihmiset. Voimia ja jaksamista erinomaisesti alkaneeseen työhön.
Kirjan ei ole koskaan sanottukaan olevan totta
Elisan päiväkirjamerkintöjen pohjalta kirjan kirjoittanut Minttu Vettenterä on antanut ymmärtää, että kaiken taustalla olisi juuri tuo yksi tyttö, Elisa. Lisäksi hän on kertonut olevansa tiiviissä yhteistyössä vanhempien kanssa ja toimivansan näiden edustajana julkisuudessa.

Helsingin Sanomien artikkelissa asetettiin kyseenalaiseksi Elisan ja Elisan vanhempien olemassaolo. Artikkelissa sen sijaan ei väitetty, että kirjaa olisi markkinoitu väärin perustein tosikertomuksena.

Silti hyvin suuri osa Enkeli-Elisan Facebook-sivustolle tulleista, loukkaantuneista kommenteista on koskenut nimenomaan kirjaa ja sitä, että miksi toimittaja kyselee Elisan perään, kun ei kirjaa ole koskaan totena myytykään.
- Eikös jo alussa ole sanottu että tarina on fiktiivinen ja POHJAUTUU kyseisen Elisan elämään, kiusaamiseen ja itsemurhaan. Ei pitäisi olla mikään uutinen ettei Elisaa ole juuri tuollaisena ollut...
- Elisan päiväkirja on osa Jonakin päivänä kaduttaa - projektia, joka on fiktiivinen tarina tosielämän ihmisistä. Joten MIKÄ tulee nyt ihmisille yllätyksenä..?
Vanhemmat on saatava julkisuuteen todistamaan
Facebook-sivuston kommentoijat ovat olleet myös hyvin sydämistyneitä siitä, miten joku kehtaa vaatia lapsensa menettäneitä vanhempia julkisuuteen. Aiheesta on monia tunteellisia kommentteja, joissa toimittajia ja muita käsketään häpeämään. Kuitenkin Helsingin Sanomien artikkelissa painotettiin, että todenperäisyyden varmistaminen ei tarkoittaisi sellaisten tietojen julkaisemista, joiden perusteella vanhemmat voitaisiin tunnistaa.
- En yhtään ihmettele miksei Elisan vanhemmat ole halunneet julkisuuteen. Media haluaa asiasta kuin asiasta isot lööpit ja heille on pääasia että lehti myy.
- Jokaisen pitäsi ymmärtää se ettei vanhemmat tälläisen tragedian jälkeen halua tuoda kasvojaan julkisuuteen ja joutua jumalattomaan media myllytykseen, itse ainakaan en haluaisi. joten ihan ymmärrettävää ettei vanhempien tai elisan tunteneiden nimiä tuoda julki vaan minttu hoitaa ns juttuun liityvät hommat.
Helsingin Sanomat ei huolinut todisteita
Jostakin on myös syntynyt käsitys, etteivät Minttu Vettenterän tarjoamat todisteet olisi kelvanneet Helsingin Sanomille. Artikkelissa tällaisesta todisteiden kelpaamattomuudesta ei kuitenkaan puhuta. Omassa blogissaan Minttu kertoo Helsingin Sanomien vaatineen todisteita sähköpostitse, mutta hän ei ollut halukas niitä sillä tavoin toimittamaan.
- Hassusti nyt lähteitä ja todisteita penäävät luottavat kuitenkin yhtäkkiä täysin HS:n juttuun siitä huolimatta että HS ei huolinut sille tarjottuja todisteita Elisasta.
- Onko jossakin todistettu, että Enkeli-Elisa olisi valehtelua? Päinvastoin, Minttu Vettenterä oli valmis esittämään HS:lle todisteet, että Elisan tarina on totta. Mutta HS:lle ei kelvannut se, että hän olisi esittänyt toimittajille todisteet, HS vaati saada niitä itselleen kokonaan. Miksi, sitä en ymmärrä. Edelleen Minttu V. on valmis esittämään nuo todisteet median edustajille.
Olisiko syytä olla huolissaan?
Johanna Vehkoo julkaisi eilen erinomaisen blogikirjoituksen siitä, mitä toimittajien tulisi oppia Elisagatesta. Varmasti opittavaa on, ja uskon, että myös opitaan.

Itse olen enemmän huolissani kansalaisten medialukutaidosta ja etenkin siitä, miten asiat vääristyvät sosiaalisen median huhumyllyssä. Jos asiallisesti ja perustellusti kirjoitettu artikkeli synnyttää satoja asian vierestä kirjoitettuja kommentteja, ei se kerro hyvää ihmisten arviointikyvystä. Ei myöskään siitä, millaisin perustein ihmiset näkemyksiään muodostavat.
- Minusta on naurettavaa, että yhden ainoan kirjoituksen perusteella nyt leimataan koko Elisan tarina valheeksi. Kyseessä on vain yksi kirjoitus. Elisasta on kirjoitettu paljon enemmän, joten eikö sen logiikan perusteella tämän pitäisi riittää todistamaan se todeksi?
Viimeinen kommentti antaa mielestäni aika pelottavan kuvan siitä, millaisin argumentein ihmiset määrittävät toden ja valheen, oikean ja väärän. Siitä olen huolissani.

PS. En pysty mitenkään todistamaan, että yllä olevat lainaukset Facebook-keskustelusta ovat totta. Sivusto on kommenttien kopioinnin jälkeen väliaikaisesti suljettu, enkä usko, että kaikkia keskusteluketjuja tuhansine kommentteineen tuodaan sinne enää uudelleen. Uskon varassa mennään siis tässäkin.

.

10 kommenttia:

  1. Jostain syystä en tiennyt Enkeli-Elisasta mitään, ennen kuin luin Hesarin kuukausiliitteen jutun. Olen varmaan ajatellut, että se on jotain hurmosliikkeen hihhulijuttuja ja jättänyt aiemmin lukematta.

    Hesarin juttu oli mielenkiintoinen ja pani ajattelemaan monelta kantilta faktaa ja fiktiota, ihmisen vastuuta ja vastuuttomuutta sanoistaan. Toimittajien tekemisistä saa kovin oudon kuvan, vaikka ei se minua hämmästytä...

    Uskon tämän olevan aivan ufotarinaa ja sen lisäksi vielä melkoisen sairasta. Silloin kun puhutaan niin rankasta asiasta kuin itsemurha, sillä totisesti on väliä, onko se totta vai tarua. En ole edes varma, kumpi mahdollisuus on pahempi, sillä juttua on käsitelty niin omituisella tavalla, että se voi vaikuttaa joihinkin ihmisiin joka tapauksessa tuhoisasti.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, kyllä tämä tosiaan laittaa ajattelemaan. Toimittajia en kaikesta huolimatta nyt kovin sanoin moittisi, vaikka varmaan ammattitaidossa onkin nyt ollut reikiä. Asia vaikuttaa nyt jotenkin niin uskomattomattomalta vedätykseltä, ettemme osaa sellaista ajatella olevan olemassakaan.

    Suomalaiset ovat kaikesta huolimatta yleenssä aina muieluusti heikkojen puolella, eikä helposti voi kuvitella kenenkään huijaavan näin vakavalla asialla. Auervaarat (joihin Kaarina Hazard kirjoituksessaan viittasi) ovat kuitenkin toinen juttu. Tai en minä tiedä, on tietysti rakkaudella huijaaminenkin vakava paikka.

    Mutta tosiaan toimittajien lisäksi myös muiden ihmisten olisi syytä jotain oppia tästä Elisagatesta.

    VastaaPoista
  3. Samantapaisia aatoksia minullakin. On kuin olisi käynnissä monenmoisia koelaboratorioita. Netissä etsitään mm. ihmisyyden rajoja. Mikä menee läpi, onko millään väliä; mikä vaikuttaa mihinkin reaktioon jne.

    Yksi pelottavimpia ja kammottavimpia löytöjä on Taloussanomien Timo Poropudaksen raportti Kiinasta: siellä jyllää joukkojen voima, ja ihmisliha-hakukone etsii möyhennettävät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, ihmislihahakukoneesta en oikeastaan ollut kuullutkaan. Sitähän tässä Vettenterän tapauksessa nyt vähän ollaan toteuttamassa.

      Huhumyllyt todella voivat riistätyä käsistä.

      Poista
  4. Kiitos hyvästä ja analyyttisesti kirjoituksesta, Merja!

    Haluan haastaa sinut ja muute Enkeli-Elisa-skandaalia ihmetelleet käyttämään seuraavaksi energiansa sen miettimiseen, miten kiusaaminen saadaan kitkettyä yhteiskunnastamme.

    Tässä on minun vastaukseni: http://kutri.net/blog/2012/07/14/kuinka-kiusaaminen-saadaan-loppumaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri viestistäsi

      Olet aivan oikeassa siinä, että kiusaamisen vastaiseen työhön tulisi nyt paneutua entistäkin aktiivisemmin. Jos käy ilmi, että koko Enkeli-Elisa onkin keksitty juttu (siis henkilö, ei kiusaaminen) on mahdollista, että se syö uskottavuutta asialta ja sen vakavuudelta. Voin olla väärässä, mutta käsitykseni mukaan kiusaamisen vastustamiseen on kyllä tähänkin asti suhtauduttu tosissaan ja ongelmaan puuttumiseen on haettu konkreettisia keinoja. Mutta kuten sanottu, en varsinaisesti tunne asiaa.

      Kiinnostukseni tähän Enkeli-Elisan tapaukseen lähti nimenomaan siitä, miten HS:n artikkeli lähti elämään omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Kiusaamisen vähentämiseen minulla ei ole näkemyksiä, koska koulumaailma ei enää ole kovin lähellä omaa arkeani ja työnikin liittyy aivan toisenlaisiin asioihin.

      Korostan vielä, että se EI merkitse, että vähättelisin koulukiusaamista tai ettei sen kitkemiseen kannattaisi mielestäni paneutua. Itsestäni vain ei ole tässä asiassa aktiiviseksi toimijaksi.

      Poista
  5. Hyviä pointteja. Olen tutkiskellut ilmiötä melko ulkokohtaisesti. Kirjoitin eilen siitä, miten E-E:n tyyppinen ilmiö ei ole mitenkään uusi: http://hannariikka.blogspot.fi/2012/07/go-ask-elisa-enkeli-alice.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna-Riikka!

      Ei tämä tosiaan taida olla uusi ilmiö, minkä oivallisesti nostat esille kirjoituksessasi.

      Se palautti Ruohoa lunta –kirjan minunkin mieleeni, vaikka olinkin sen jo autuaasti unohtanut. Olen nimikoinnista päätellen ostanut kirjan antikvariaatista vuonna -81. Silloin olen ollut jo päälle kahdenkymmenen, enkä muista sen mitään aivan järisyttävää vaikutusta minuun tehneen. Uskoin tietysti kuitenkin joka sanan ja Jefferson Airplanea on kyllä kuunneltu. Jos siis kirjoituksessasi tarkoitit JA:n White rabbit -biisiä? Vai onko siitä tehty jokin muukin?

      Se hauska puoli tässä Elisagatessa on ollut (anteeksi; hauska-sanaa ei tässä yhteydessä ehkä sopisi käyttää?), että olen löytänyt jo useamman uuden blogin seurattavaksi :-)

      Poista
    2. Äh, ethän sinä lainkaan kirjoittanut mistään biisistä. Se vain alkoi soida päässäni Go ask Alice -nimen myötä. Hyvä osoitus jälleen huolimattomasta lukijasta...

      Poista
    3. Hyvä biisi se on, sinänsä. Mutta se on tosiaan siis Ruohoa lunta -kirjan alkuperäinen nimi, joka on varmasti napattu ko. kappaleesta.

      Poista