perjantai 6. tammikuuta 2012

Pidellään SADetta


Ilostuin kovasti, kun huomasin eilen Twitter-virrassa Teemu Ropposen viestin Lausuntopalvelu.fistä. Oikeusministeriössä valmisteilla oleva palvelu vie lausuntomenettelyn verkkoon virkamiesten ja ministeriön sidosryhmien käytettäväksi. Palvelusta on nyt valmistunut prototyyppi lausuntojen pyytäjien ja niiden antajien testattavaksi.

Lausuntopalvelu.fi on esimerkki tuloksista, joita meneillään olevassa sähköisten julkispalvelujen SADe-ohjelmassa tavoitellaan (SADe = sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma).

SADe uudistaa palvelumalleja
SADe on kunnianhimoinen julkishallinnon hanke, joka tähtää siihen, että kansalaiset ja yritykset voivat lähivuosina halutessaan hoitaa viranomaisasiointinsa sähköisesti verkkopalvelujen avulla. Tavoitteena on myös luoda asiakkaalle yhtenäinen palvelu viranomaisesta ja organisaatiosta riippumatta.

SADe-ohjelmassa on kuusi eri palvelukokonaisuutta, joiden toteutukseen osallistuu useita eri toimijoita, kuten valtion viranomaisia, kuntia ja kuntayhtymiä. Yhtenäisten ja ehjien asiointipalvelujen muodostuminen edellyttää asiakasprosessien suunnittelua ja siilojen murtamista. Tuloksena hallinnollinen taakka kevenee, valtionhallinnon toiminta tehostuu ja resursseja voidaan suunnata entistä tuottavammin.

Viestintä tekee tulokset näkyväksi
Valtiovarainministeriö hoitaa kiitettävästi SADe-ohjelman perusviestinnän. Nettisivuilla on paljon tietoa; on selvityksiä, raportteja, lausuntoja. Lisäksi VM julkaisee säännöllisesti uutiskirjettä, joka esittelee kaikkien palvelukokonaisuuksien tilannetta ja hankkeiden edistymistä.

Kukin palvelukokonaisuus puolestaan huolehtii oman vastuualuuensa viestinnästä. Lausuntopalvelu.fin löytyminen Twitteristä on mielestäni oivallinen esimerkki siitä, miten julkishankkeiden viestintää voidaan toteuttaa uudella ja vuorovaikutteisella tavalla. On hienoa, että yhteisin verovaroin tehtävää kehitystyötä halutaan näin tehdä näkyväksi ja nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Lausuntopalvelu.fi on syntynyt oikeusministeriön vetovastuulla olevassa Kansalaisen Osallistumisympäristön palvelukokonaisuudessa. Tämä hanke viestii monipuolisesti ja hyödyntää myös sosiaalista mediaa. Esitteiden ja tiedotteiden lisäksi hankkeen työstä ja tuloksista kerrotaan mm. blogissa, Facebookissa ja Twitterissä. Erityisesti blogin kautta hanke on saanut ikään kuin kasvot; sieltä löytyvät hankkeen parissa työskentelevät ihmiset ja mahdollisuus lähettää kommentteja ja palautetta.

Uusien viestintäkanavien soisi leviävän
Me muissa palvelukokonaisuuksissa työskentelevät voisimme oppia paljon Kansalaisen osallistumisympäristö –hankkeen viestinnästä. Turhan usein me vielä viestimme perinteisesti, yhdensuuntaisesti tiedottamalla, upottamalla asioita nettisivujen uumeniin.

SADe on loistava ohjelma, ja sen tuloksilla tulee olemaan merkittävä vaikutus tietoyhteiskuntamme kehityksessä. Sen takia toivon, että myös sen viestintä olisi avointa ja eteenpäin suuntautuvaa, uudella tavalla tulevien palvelujen käyttäjiä osallistavaa.

Me muutkin voisimme ottaa rohkeasti käyttöön sosiaalisen median kanavia ja viedä valmistelussa olevia palveluja ja muuta kehitystyötä tulevien käyttäjien ulottuville. Voisimme tarjota kanavia jatkuvaan osallistumiseen, mielipiteen kertomiseen, ehdotusten tekemiseen. Uskon, että suorista asiakaskontakteista ja -palautteista olisi palvelunkehittäjille suurta hyötyä. Se myös lähentäisi hallintoa ja palvelujen käyttäjiä toisiinsa ja lisäisi avoimuutta.

Pidellään siis yhdessä SADetta, ja pidetään siitä myös yhdessä ääntä. Kerrotaan kaikille kaikin mahdollisin keinoin, mitä hienoa ja hyvää olemme tekemässä.



4 kommenttia:

  1. Tänään minulta kysyttiin, miksi olemme niin hiljaa julkishallinnossa. Minä syytin taas kerran siiloja. (Alankohan minä toistaa itseäni ja tulla tylsäksi?)

    Otetaan esimerkiksi Jippo, joka yhdistäisi isommaksi kuvaksi yhteiskunnan toimintaa, ikään kuin vastaisi yleiseen kysymykseen Miten kaikki oikein toimii? Kaikki vaikenevat. Miksi? Kas jos Jippo ei ole toimeenpanevan viranomaisen ydintekemistä, eivät suuremmat kuvat kuulu sille. No, onhan Ohjaava ministeriö. Ministeriöllä taas - no, sillähän ei ole suoria asiakkaita, ei sen sopine rakentaa asiakaspalvelullisia Jippoja.

    Kenen tehtäväksi moinen siis sopisi? Vai pitäisikö niitä siiloja oikeasti ravistella niin, että löytyisi kolo, jonka tehtäväksi moinen yleisempi palvelu sopisi?

    VastaaPoista
  2. Olet vihainen. Se on hyvä.

    Varmaasti siilot ovat osasyy, mutta uskon, että siilot ylittävää viestintää voidaan tehdä, kunhan se on selkeästi vastuutettu jollekin. SADe-ohjelmissa näin ole, vaan palvelukokonaisuuksien toimijat vastaavat pitkälti vain omasta tontistaan. Vastuun myötä pitäisi luonnollisesti löytyä myös resurssit. Minusta on kummallista, että SADe-ohjelmaan käytetään miljoonia, mutta viestintään ei osoiteta erillisrahoitusta? Vai olenko väärässä, onko sellaista jossakin?

    Tosin en tiedä, onko lopullta aina kyse resujen puutteestakaan. Resurssipula on usein tekosyy.

    OSY-hanke on tietty helppo ottaa hyväksi esimerkiksi, kun se on yhden ministeriön vastuulla. Mutta toivon silti, että positiivinen esimerkki kannustaisi muitakin.

    VastaaPoista
  3. Merja, kiitos positiivisesta palautteesta ja terkut myös Johannalle!

    VastaaPoista