Näinhän sitä usein sanotaan. Verkossa tapahtuvaa vuorovaikutusta ei pidetä oikeana ja aitona, vaan ajatellaan sen kelpaavan korkeintaan korvikkeeksi. Ystävien ja ihmisten tapaaminen verkossa ei ole yhtä arvokasta kuin yhdessä kahvilan pöydässä istuminen tai leffassa käyminen.
Itse ajattelen, että verkkoelämä ja tosielämä eivät millään tavalla ole vastakkaisia tai toisiaan korvaavia tai poissulkevia. Aikansa voi käyttää hyvin tai huonosti kummallakin tavalla. Vuorovaikutuksen rikkaus ei ole kiinni siitä, keskustellaanko kasvokkain vai Facebookissa. Eihän aktiivisuus verkossa sitä tarkoita, ettei ikinä tapaisi ketään elävässä elämässä.
Verkossa on sattumahdollisuuksia
Paitsi omiin tuttuihinsa verkossa on mahdollisuus luoda kontakteja myös aivan uusiin ihmisiin. Kiinnostavien henkilöiden ajatuksia voi seurata Twitterissä tai Google plussassa ja nykyään myös Facebookissa. Sillä tavoin voi päästä osalliseksi asioista ja keskusteluista, joita muutoin olisi lähes mahdoton tavoittaa.
Itse olen saanut muutamia tosi kiinnostavia kontakteja Twitterissä ja Facebookissa. Aivan kaikkia uusia ihmisiäni en ole edes tavannut oikeasti – vielä. Mutta heidän ajatuksensa kiinnostavat minua ja minusta on mukava seurata heidän päivityksiään. Olen saanut tietooni monen monta hyödyllistä ja kiinnostavaa juttua, niin työhöni kuin muuhun elämääni liittyen. Näkökulmani monesta asiasta on avartunut tai muuttunut kokonaan toiseksi. Olen saanut vinkkejä ja kokemuksia uusista työskentelyvälineistä, löytänyt kiinnostavia blogeja ja artikkeleja, olen päässyt keskelle virkistäviä keskusteluja. Ilman sosiaalista mediaa, tietoverkkojen ulkopuolella mikään tuollainen ei olisi mahdollista tai ainakin se olisi paljon vaikeampaa ja vähäisempää. Sosiaalisessa mediassa voin kulkea kukasta kukkaan, sosiaalinen media on sattumahdollisuuksia täynnä!
Täyttä elämää somessa
Mitä kaikkea verkko avaakaan heille, joiden elämä esimerkiksi sairauden tai vamman takia on fyysisesti rajoittuneempaa? Eräs somesta löytämäni ystävä on todennut, että eläkkeelle jäätyään ja huonosti toimivien jalkojensa takia Facebook-verkostosta on tullut hänelle tosi tärkeä kanava pitää yhteyttä ystäviin, jakaa ja saada ajatuksia, pitää yllä monipuolista ja virkeää sosiaalista elämää. Tämä terävä ajattelija saa vastakaikua verkostolta ja riemastuttaa meitä omilla sivalluksillaan. Kyllä hän silti tapaa ihmisiä myös oikeasti.
Toinen esimerkki on Duchennen lihasdystrofiaa sairastava Pietari Ahtiainen. En tunne Pietaria, mutta seuraan häntä Twitterissä ja Facebookissa ja luen hänen blogiaan. Nuori mies elää nuoren miehen arkea ja käy vilkasta vuoropuhelua verkossa. Voin vain kuvitella, miten paljon iloa Pietarille on siitä, että hän voi kommunikoida laajan ihmisjoukon kanssa. ”Oikeassa elämässä” tuo olisi paljon vaikeampaa, jollei suorastaan mahdotonta. Tietysti myös Pietari tapaa muita ihmisiä, käy matkoilla jne.
Verkko avaa meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia saada tietoja ja kontakteja ja jakaa kokemuksia. Se ei itsessään ole hyvä tai paha, kyse on siitä, miten ja mihin sitä käytämme. Tietoverkot ja sosiaalinen media eivät sulje pois mitään, vaan tuovat koko elämän kirjon kaikkien ulottuville. Monelle ne ovat monipuolisen elämän ja osallistumisen mahdollistajia.
Onkohan sosiaalinen media vähitellen normalisoitunut eikä ole enää kaikkien pelsepuupien äiti ja isä? Yhteen aikaan oli miltei päivittäin vauhkoja kertomuksia Facebookista; mitä se pahaa tekee ja mitä hyvää ei. Vai onkohan tämä vain toiveajattelua?
VastaaPoistaHesarissa oli eilen juttu, missä kerrottiin kansanedustajien sosiaalisen median käytöstä. Yllätys minulle oli se, että ainoastaan yksi edustaja ei käytä mitään sosiaalista mediaa. Muuten sen käyttö oli ymmärrettävästi hyvin kirjavaa: yltiöaktivisteista laiskalassiin. Samanlainen hajonta on kuntien, yritysten ja muidenkin käyttäjien parissa.
Olemme yhä vielä sosiaalisen median testi- ja koemaisemissa. Harvat osaavat käyttää kaikkia somen mahdollisuuksia täysin hyväkseen. Mutta ei se mitään – me opimme kyllä. Somekin muuttuu ja me sen mukana. Eikä kaikkien tarvitse olla kaikessa mukana.
Töissä ollessani ylen innostuin somen kokeiluista. Jotkin onnistuivat, jotkin eivät, mutta eivät ne kokeilut hukkaan menneet; mokailuistakin (ja varsinkin niistä) oppii. Nyt kotioleilijana ollessani olen ollut kiitollinen ja onnellinen sosiaalisesta mediasta. Se on rikastuttanut elämääni ja tutustuttanut kivoihin ja fiksuihin ihmisiin. Väite, että esim. Facebook ei ole inhimillistä kanssakäymistä ja rapauttaa ihmissuhteita, on ihan bullshittiä. Eihän se tietenkään kaikkia ihmissuhteiden ulottuvuuksia korvaa, mutta ellei pääse kovin vauhdikkaasti liikkeelle, ystävyyksiään voi ylläpitää netitsekin.
Siis: keväänkeltaiset terkut ja kiitokset kaikille fb-kavereilleni!
Kiitos Eevali! Olit kyllä mielessäni postausta kirjoittaessani. Luin sen Hesarin jutun myös ja pidin outona Twitterin käytön vähäisyyttä. Ja sitä, että aika monella some-aktiivisuus loppuu kuin seinään vaalien jälkeen. Mielestäni se kertoo siitä, että avoin vuorovaikutus ja jakaminen ei sitten kuitenkaan tullut sydämestä vaan oli kampanjatoimiston päälle liimaamaa. Toki kyse voi olla myös ajan ja työskentelytapojen uudelleen arvioinnista ja aivan tietoisesta päätöksestä jättää some pois. Kuten sinäkin toteat, kaikki ei aina onnistu eikä kaikki sovi kaikille.
VastaaPoistaMutta minulle tämä sopii!